Poroja on Lapissa noin 200 000. Poroilla on sarvet, jotka vaihtuvat vuosittain. Poronsarvi on maailman nopeimmin kasvavaa luuta. Se saattaa kasvaa pituutta vuorokaudessa 2 senttimetriä ja painoakin samassa ajassa puoli kiloa.
Kesällä porot syövät enimmäkseen koivun lehtiä, jäkälää, ja heinää, syksyllä myös sieniä. Talvella, kun ravintoa on luonnossa vähän, porot etsivät jäkälää.
Poroilla on useita nimityksiä iän ja sukupuolen mukaan. Urosporo on hirvas ja naaras on vaadin. Jälkeläisiä kutsutaan vasoiksi. Toisella ikävuodella olevasta naaraasta käytetään nimitystä vuonelo ja uroksesta urakka. Kun poro täyttää kuusi vuotta, nimitykset loppuvat, jolloin nimitys on nimiloppu.
Poroilla on nimitykset myös värin mukaan. Täplikäs poro on kirjakko, vaalea on suivakko ja täysin valkoinen on valkko.
Alkukesästä, kun ”paarma alkaa lentämhään”, porot kootaan kesämerkitykseen, jossa emojensa mukana kulkeville vasoille tehdään korvaan sama merkki kuin emolle. Tästä merkistä omistaja tuntee poronsa ja kaikilla poroilla on omistaja, poromies. He tuntevat omat poronsa ja merkkinsä jo kaukaa.
Syksyllä, porojen kiima-ajan eli rykimän jälkeen on syyserotus jolloin erotetaan teurasporot ja esim. ajoporot.
Poronkäristys on tunnettu Lapin perinneruoka. Poronliha on suhteellisen vähärasvaista ja koostumukseltaan mureaa.
Poromies meni kylään naapuriinsa, joka vuoli vieraalle käristyksen ja tarjosipa naukutkin.
– ”Empä ole elläissäni syöny ommaa poroa”, kehaisi vieras.
– ”Kah, nyt söit” sanoi isäntä…
( Tarina kertoo että ennen vanhaan se ei ollut niin tarkkaa…)